Asianajaja Joensuu

Asianajaja Joensuu


 

Asianajotoimisto Joensuu

Tärkein valvonnan toteuttamistapa on kuitenkin asianajajiin kohdistuvien kanteluiden käsittely valvonta asioina Asianajajaliiton valvontalautakunnassa. Valvonta-asia tulee vireille, kun asianajajaan kohdistuva kirjallinen kantelu, oikeuskanslerin ilmoitus tai tuomioistuimen ilmoitus niin sanotun esiintymiskiellon määräämisestä saapuu liiton toimistoon taikka kun asianajajayhdistyksen hallitus on siirtänyt tietoonsa tulleen asian valvontalautakunnan käsiteltäväksi. asianajotoimisto Joensuu

Hakijan luotettavuudesta säädetään lain 3 §:ssä. Sen mukaan toimiluvan hakijaa pidetään luotettavana, jos hakijana olevaa ammatinharjoittajaa, hakijana olevan yhteisön tai säätiön toiminnasta vastaavaa henkilöä taikka perintätoiminnasta vastaavaa henkilöä ei ole lainvoiman saaneella tuomiolla viiden viimeisen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai kolmen viimeisen vuoden ai kana sakkorangaistukseen rikoksesta, jonka voidaan katsoa osoittavan henkilön olevan ilmeisen sopimaton harjoittamaan perintä toimintaa. Toimiluvan hakijaa ei kuitenkaan pidetä luotettavana, jos edellä mainittu henkilö on muutoin aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut olevansa ilmeisen sopimaton perintätoiminnan harjoittajaksi.

Jos lähdetään siitä, että Asianajajaliitolle valvonnasta aiheutuvat kustannukset katettaisiin Asianajajaliiton jäsenten (noin 1 900 jäsentä) ja luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajien kesken (noin 1 000 lakimiestä) heiltä perittävällä yhtä suurella maksulla, mainitun maksun suuruus olisi edellä mainittujen vuonna 2009 aiheutuneiden kustannusten perusteella laskettuna runsaat 210 euroa vuodessa.

Rikosasiassa, jossa epäilty on pidätetty tai vangittu, henkilöä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai avunannosta siihen taikka jos epäilty on 18 vuotta nuorempi, epäillyn avustajaksi on määrättävä julkinen oikeusavustaja tai asianajaja. Erityisestä syystä tällaisessa asiassa avustajaksi voidaan määrätä muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö.

Asianajajista annetun lain 5 §:n mukaan asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa, ja hänen on pidettävä päämiehilleen kuuluvat raha ja muut varat erillään omista varoista. Lain 5 c § kieltää asianajajaa tai hänen apulaistaan luvattomasti ilmaisemasta sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike tai ammattisalaisuutta, josta hän on tehtävässään saanut tiedon. Asianajaja on velvollinen lain perusteella antamaan Asian ajajaliiton hallitukselle ne tiedot, jotka hallitus häneltä valvontaa varten vaatii, sekä hänen on myös sallittava hallituksen määräämän henkilön suorittaa tarkastus hänen toimistossaan, milloin hallitus katsoo sen valvontaa varten tarpeelliseksi.

Asianajaja Joensuu

Heikkolaatuisesta asianajosta saattaa pahimmillaan seurata oikeudenmenetyksiä asian osaisille. Uudistuksella olisi erityistä merkitystä kuluttaja asiakkaille, joiden mahdollisuudet arvioida oikeudellisen palvelun laatua ovat heikot sekä ennalta että usein myös jälkikäteen. Kustannukset katetaan asianajajien Asianajajaliitolle maksamista jäsenmaksuista. Asian ajajat vastaavat näin itse valvonnasta ja valvontalautakunnassa tapahtuvasta käsittelystä aiheutuvista kustannuksista. Hallintolainkäytössä asiamiehen kelpoisuusehdot ovat asioiden laadun vuoksi yleistä lainkäyttöä väljemmät siten, ettei oikeustie teellistä koulutusta edellytetä (hallintolain käyttölain 20 §). Näitä hallintolainkäyttölain kelpoisuusehtoja sovelletaan myös lastensuojelua koskevissa asioissa (lastensuojelulain 82 §).

Juristi Joensuu

Asiakasvarojen hoitoa koskeva ohje, joka sisältää määräyksiä asiakkaalle kuuluvien varojen hoitamisesta. 20 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiamieheen sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 15 luvun salassapitovelvollisuutta koskevaa säännöstä. Asianajajaliiton valvontalautakunnassa on vuosina 2004—2009 vuosittain tullut vireille 357—513 valvonta asiaa (yhteensä

Lakimies Joensuu

Myös luvan saaneiden oikeudenkäynti avustajien osalta yhteensä 350 euron vuotuista valvontamaksua voidaan pitää kohtuullisena. Ehdotettava valvontajärjestelmä merkitsisi uutta tehtävää oikeuskanslerille, koska luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olisivat vastaisuudessa oikeuskanslerin valvonnan alaisia samaan tapaan kuin asianajajat nykyisin. Asianajajia koskevien tietojen valossa (vuosina 2006—2009 oikeuskanslerille on tehty keskimäärin noin 120 asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuvaa kantelua/vuosi) on arvioitavissa, että oikeuskanslerille tehtäisiin vuosittain selvästi alle sata luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa koskevaa kantelua, joista pienehkö osa siirrettäisiin valvontalautakunnalle. Uusi tehtävä aiheuttaisi lisä työtä oikeuskanslerinvirastossa, muttei kuitenkaan niin paljon, että yksin tämän vuoksi olisi tässä vaiheessa tarvetta lisäresursseihin.

Lakitoimisto Joensuu

Ehdotuksessa esitettiin, että muille oikeudenkäyntiasiamiehille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille perustettaisiin uusi lupajärjestelmä. Oikeudenkäyntiasiamiehenä yleisissä tuomioistuimissa voisi yleensä toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Nykyiset kelpoisuusehdot kuitenkin säilytettäisiin niissä tapauksissa, joissa avustaja on työ tai virkasuhteessa asianosaiseen. Lähisuku laisia koskeva poikkeus kelpoisuusehdoista poistettaisiin. Vastaavat kelpoisuusehdot ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin hallinto oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Lupajärjestelmän ulkopuolelle ehdotetaan rajattavaksi myös asianosaiseen työ tai virkasuhteessa olevat oikeudenkäyntiasiamiehet.

Mainituissa tehtävissään luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi Asianajajaliiton valvontalautakunnan ja oikeuskanslerin valvonnan alainen. Valvontalautakunnan riippumattomuutta suhteessa Asianajajaliittoon vahvistettaisiin. Valvontalautakuntaa laajennettaisiin yhdellä jaostolla, ja luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia tulisi jäseniksi lautakuntaan. Valvontalautakunta voisi määrätä luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle vastaavat kurinpidolliset seuraamukset kuin asianajajalle. Luvan peruuttamisesta päättäisi kuitenkin oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Päätöksistä olisi muutoksenhakumahdollisuus tuomioistuimeen.

Varatuomari Joensuu

Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain (517/1999) 1 §:n mukaan perintätoimintaa saa harjoittaa vain se, jolle aluehallintovirasto on myöntänyt laissa tarkoitetun toimiluvan. Toimilupaa ei kuitenkaan vaadita satunnaiseen perintätoimintaan, jos perintä toimintaa ei ole markkinoitu. Toimilupaa ei myöskään vaadita muun ohella asianajajan tai hänen apulaisensa harjoittamaan perintä toimintaan. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa tarkoitetuksi puolustajaksi tai asian omistajan oikeudenkäyntiavustajaksi sekä oikeusapulaissa tarkoitetuksi avustajaksi voitaisiin määrätä julkinen oikeusavustaja, asianajaja ja tietyin edellytyksin luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Toisaalta harkittaessa sitä, miten edellä mainitut tavoitteet voidaan toteuttaa, on otettava huomioon useita reunaehtoja. Ehdotukset eivät saa puuttua elinkeinovapauteen eivätkä vähentää kilpailua enemmän kuin tavoitteiden saavuttamiseksi on välttämätöntä. Harkittaessa sitä, millaisia organisatorisia järjestelyjä ehdotetaan, on erityisesti otettava huomioon perustuslain julkisen vallan käyttöä koskevat rajoitukset.